Kenelle Defendo on tarkoitettu?
Defendo on itsepuolustuslaji jota voi harrastaa kuka tahansa täysi-ikäinen, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Defendoa on Jyväskylässä vuosien varrella treenannut kirjava joukko 18-60 -vuotiaita miehiä ja naisia. Suurin osa treenajista on ollut aivan tavallisia ihmisiä, jotka ovat vain halunneet oppia puolustamaan itseään.
Sinun ei tarvitse olla kamppailualan ammattilainen tai ylipäätään omata mitään aikaisempaa kokemusta itsepuolustuslajeista. Oppimaanhan tänne on tultu. Rapistunut kuntokaan ei ole este, se kyllä kohoaa sopivalla tahdilla.
Jyväskylässä Defendoa treenaa säännöllisesti useita turvallisuusalalla toimivia henkilöitä. Harjoittelemme myös Defendo Blue -tekniikoita, jotka on tarkoitettu nimenomaan voimankäyttöä työssään tarvitseville.
Millaisia treenit ovat?
Treenit ovat noin tunnin mittaisia koostuen yleensä 15 minuutin alkulämmittelystä, tekniikkaosuudesta ja soveltavasta osuudesta. Alkulämmittelynä tehdään usein lihaskuntojumppaa tai lajinomaisia harjoitteita. Tekniikkaosiossa tallennetaan toistojen kautta lihasmuistiin opeteltavat tekniikat ja lopuksi yleensä sovelletaan juuri opittua. Tekniikoita harjoitellaan pääsääntöisesti parin kanssa, mutta myös ryhmässä. Harjoitteluun kuuluvat olennaisena osana teoriaosuudet, kuntojumppa ja lihashuolto. Realisimia haetaan harjoittelemalla myös maton ulkopuolella, joko sisätiloissa tai ulkona. Myöhemmin edistyneempien harrastajien kanssa luomme skenaarioharjoittelun avulla mahdollisimman aidontuntuisia väkivaltatilanteita, joissa rakennetaan ja testataan harjoittelijan kykyä soveltaa oppittua myös paineen alla.
Entä jos en ehdi kaikkiin harjoituksiin?
Esimerkiksi vuorotyöläisen ongelma on usein se, ettei treeneihin ehdi kuin satunnaisesti. Defendossa teemme perustekniikoiden toistoja usein, joten tämä ei ole este harrastuksen aloittamiseksi. Kukin etenee omaa tahtiaan ja käy niin usein kuin ehtii. Sinun ei esimerkiksi tarvitse käydä tasokoetta jossain tietyssä vaiheessa voidaksesi jatkaa. Toki suositeltavaa olisi, että peruskurssin aikana ehtisit käydä vähintään kerran viikossa. Peruskurssin jälkeen treenipäiviä on viikossa neljä, joten jokainen löytää varmasti niistä sopivan.
Miten voin edetä lajissa?
Defendossa on olemassa tasojärjestelmä, jossa eteneminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä harjoittelun jatkamiseksi Defendo JKL:ssä. Meillä kaikentasoiset harrastajat treenaavat samassa ryhmässä, eikä treenattavat asiat riipu harrastajan suorittamasta tasosta. Tasokoe on kuitenkin ensisijaisesti mittari itselle omasta edistymisestä. Tasokokeita ottavat vastaan vain Primus Motor Jyrki Saario ja muutamat I.D.D.I. -ohjaajat seminaarien yhteydessä. Kokenut harjoittelija voi kouluttautua myös Defendo- tai Defendo Blue -ohjaajaksi. Defendossa ei vielä tällä hetkellä kilpailla.
Lisätietoa tasojärjestelmästä löydät Scandinavian Defendo ry:n sivuilta.
Miten pääsen mukaan?
Homma alkaa peruskurssilta, joita järjestetään ainakin kaksi vuosittain: alkusyksystä ja alkutalvesta. Peruskurssi tulee pääsääntöisesti käydä ensin vaikka olisitkin harrastanut aiemmin jotain muuta vastavaa itsepuolustus- tai kamppailulajia.
Voit myös tulla katsomaan treenejä ja kysymään asioita paikan päältä ohjaajilta. Mikäli olet jo harrastanut Defendoa ja vaikka vain vierailet Jyväskylässä, olet aina tervetullut treenaamaan!